Partiolaiset kokoontuvat Turkuun partioparaatiin sunnuntaina 6.5.2018 kello 14 alkaen. Suomen suurimpaan vuosittain toistuvaan partiotapahtumaan odotetaan noin 4 000 partiolaista, joista 250 partiomuusikkoa.
Paraatissa on hyvä juhlia yhdessä onnistunutta partiokevättä.
– Ensimmäisen partiovuotensa jälkeen nuorimmat voivat juhlia uskaltautuneensa ensimmäiselle yöretkelleen. Hieman vanhemmat ovat ehkä ylittäneet itsensä kilpailuissa tai saaneet uusia ystäviä eri puolilta piiriä. Lapset ja nuoret ovat oppineet uusia tietoja ja taitoja. Lisäksi suuri joukko aikuisia on mahdollistanut partiotoimintaa, kertoo paraatin komentaja Helena Siivonen (Kolkankävijät).
Kaikille avoin juhlatilaisuus Turun tuomiokirkolla alkaa kello 14. Partioparaatin juhlapuheen pitää Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Maria “Hilla” Ruohola ja partiohartauden Kaarinan seurakunnan kappalainen Henri Kesti. Tuomiokirkon portailla luovutetaan harrastuksessaan ansioituneille nuorille partiojohtajille Mannerheim-soljet. Paraatin yhteydessä luovutetaan myös muita merkittäviä ansiomerkkejä. Lista näistä toimitetaan julkaistavaksi viikon 18 lopussa.
Juhlatilaisuuden päätyttyä partiolaiset marssivat lippukunnittain reittiä Tuomiokirkkotori–Brahenpuisto kiertäen–Tuomiokirkkosilta–Aninkaistenkatu–Yliopistonkatu–Kauppiaskatu–Linnankatu–Kristiinankatu. Paraati aiheuttaa hetkittäisiä muutoksia Turun ydinkeskustan liikennejärjestelyihin. Yli sadan lippukunnan paraati kestää kaikkiaan reilun tunnin, noin klo 14.30–16.
Ohimarssi tapahtuu Linnankadulla, kaupungintalon puistikon kohdalla Turun Metsänkävijäin soittokunnan tahdittamana. Ohimarssin ottavat vastaan piirinjohtaja Stefan Stjärnstedt, paraatin komentaja Helena Siivonen sekä paraatin kutsuvieraat. Partiolla on merkittäviä tukijoita, jotka myös kokoontuvat vuosittain partioparaatin yhteydessä. Tänä vuonna Lounais-Suomen Partiosäätiön valtuuskunta kokoontuu ennen paraatia Turun kaupungintalolla kaupunginjohtaja Minna Arven isännöimänä.
Suomessa on ollut partioparaateja yhtä kauan kuin partiotoimintaakin. Säännöllisiksi juhlatilaisuuksiksi paraatit vakiintuivat 1920-luvulla. Musiikki on ollut alusta alkaen tahdittamassa kulkua. Jo vuodesta 1928 alkaen paraatissa soittanut Turun Metsänkävijäin soittokunta marssii tänä vuonna 90-vuotisjuhlaparaatinsa.
Tapahtumaan odotetaan osallistuvan lippukuntien mukana yhteensä noin 250 partiosoittajaa. Rummutusperinne elää vahvana, soittajien tahdissa marssiminen on lippukunnille vapaaehtoista. Uusia soittajia koulutettiin kevään aikana järjestetyllä rummutuskurssilla, jolla halukkaat pääsivät oppimaan marssirummutuksen perusteet.
Teksti: Anna Meronen, paraatitoimikunta
Kuva: Joni Kuusisto