Vuoden 2018 kevätparaatiin Turkuun kokoontui 4482 partiolaista 92 lippukunnasta.
Tapahtumaan kokoonnuttiin juhlimaan onnistunutta partiokevättä. Paraatijuhlassa Tuomiokirkolla juhlapuheen piti Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Maria “Hilla” Ruohola, joka muistutti miten partiossa jokainen saa osallistua omalla tavallaan, eikä peliaikaa tarvitse ansaita.
- Taitoja ja suoritusta tärkeämpää on yhdessä tekeminen, siksi jokainen on tervetullut partioon.
Partiohartauden pitänyt Kaarinan seurakunnan kappalainen Henri Kesti osoitti yhdessä tekemisen voiman. Hän sai tuhannet lapset ja nuoret huutamaan ja hyppimään samaan tahtiin.
Paraatijuhlassa luovutettiin myös Mannerheim-solkia partion arvoihin sitoutuneille nuorille partiolaisille. Lisäksi jaettiin muutamia palkintoja. Aktiivisen nuoren partiojohtajan -tunnustuspalkinnon sai Alli Koskimäki Maarian Kämmeköistä ja Esimerkillisenä lippukunnanjohtajana palkittiin Tommi Salonen Mietoisten Kolopuutinteistä. Lippukuntien välisen toimintakilpailun voiton vei Nuotiotytöt.
Reitillä oli paljon nähtävää ja kuultavaa
Juhlan jälkeen lippukunnat lähtivät paraatireitille. Päivään oli varauduttu muun muassa ilmapalloin, lettinauhoin ja värikkäin päähinein. Heti reitin alussa oli partiohuutokilpailu, jonka tuomarina toimi Turun Pyhän Yrjänän Kilta. Voittajahuudon kajauttivat Euran Peurat. Lounaissuomalaisten mukaan paraatiin oli lähtenyt myös Hespartto-lippukunta Helsingistä.
Aurinkoinen sää oli houkutellut katujen varsille tuhansia katsojia. Erityisen näyttävä näky oli Suomen lippujen lippulinna. Lippuja oli 58, joista Raision KilliNalleilla oli kuusi lippua ja Turun Sinikotkilla kolme. Ohimarssin vastaanottivat marssinkomentaja Helena Siivonen (Kolkankävijät), piirinjohtajat sekä paraatin kutsuvieraat.
Partiojohtajien paraatijuhla Turun VPK:n talolla oli iloinen tilaisuus. Piirin 10. toimintavuotta juhlistettiin synttäriteemaisin tarjoiluin. Piirinjohtaja Stefan Stjärnstedt kiinnitti puheessaan huomiota siihen, että partiossa jokainen saa olla sellainen kuin on. Partiojohtajat ovat kukin erilaisia roolimalleja. Partiolaisia on piirin alueella paljon, mutta aina kannattaa muistuttaa, että mukaan mahtuu. Niin lapsia, nuoria kuin aikuisia vapaaehtoisia.
Juhlassa jaettiin jälleen ansiomerkkejä ja kiitoksia ansioituneille partiojohtajille. Lounais-Suomen Partiopiirin kultaisen ansiomitalin numero 7:n sai Asko Laite Kupittaan Henrikinpojista. Suomen Partiolaisten hopeiset ansioristit saivat Erkki “Eki” Lietzen Puhurin Pojista ja Hanna-Leena “Hansu” Puosi Nakkilan Partiolaisista.
Ryhtikilpailun arvostelutuomaristona toimi Lions Club Turku / Pohjola. Kaikkien kilpailujen tulokset julkaistaan paraatisivustolla erikseen.
Päivitetty 7.5.