Suomen Partiolaiset julkisti kesällä kasvukisan ja tulokset ovat nyt ratkenneet: kisan voitti Porvoon Metsänkävijät Uudenmaan Partiopiiristä! Toiseksi eniten jäsenmääräänsä kasvatti Siikaisten Karhunveikot Lounais-Suomen Partiopiiristä. Onnea voittajille!
Kilpailussa palkittiin kaksi suhteellisesti eniten uusia jäseniä kilpailun aikana Kuksaan lisännyttä lippukuntaa. Kisa-aika oli elokuun alusta lokakuun loppuun.
Porvoon Metsänkävijät kasvatti jäsenmääräänsä elokuusta lokakuuhun 270 %. Lippukunta lisäsi Kuksaan kaikkiaan 27 uutta jäsentä. Suoritus on erinomainen lippukunnalle, jonka toiminta oli joksikin aikaa lopahtanut täysin. Uusia jäseniä oli otettu lippukuntaan edellisen kerran uuden lauman verran vuonna 2010.
- Päätimme keväällä, että haluamme herättää lippukuntamme henkiin. Olisi ollut harmi, jos lippukunta olisi kuivunut lopullisesti kasaan ja tiesimme, että alueella olisi lapsia tulossa mukaan, lippukunnanjohtaja Elina Viitaniemi kertoo.
Niinpä keväällä ryhdyttiin etsimään johtajia ja pari lasten vanhempaa innostui asiasta. Elokuussa järjestettiin markkinointitapahtuma ja käynnistettiin uudet ryhmät.
Palkinnoksi kasvukisan voitosta Porvoon Metsänkävijät saa 1000 euron lahjakortin Scandinavian Outdooriin.
- Tavoitteena on tietysti kasvattaa lippukuntaa jatkossakin. Keväällä ryhdymme taas täysillä etsimään uusia jäseniä mukaan toimintaan, Elina vakuuttaa.
Toiselle sijalle kasvukisassa ylsi Siikaisten Karhunveikot, joka kasvoi kisa-aikana suhteellisesti 240 %. Myös Siikaisissa lippukunnan toiminta oli hiipunut, mutta partiotoimintaa kohtaan alueella paljon kiinnostusta. Johtajarekrytointien onnistuttua lippukuntaan saatiin kaikkiaan 23 uutta jäsentä alkusyksyn aikana. Kasvukisa toimi hyvänä motivaattorina työhön, ja Siikaisten Karhunveikot saavatkin nyt saavutuksestaan palkinnoksi 500 euron lahjakortin Scandinavian Outdooriin.
- Lahjakortti on mahtava uutinen! Sille on kovasti käyttöä lippukunnan kehnossa kunnossa olevien varusteiden täydentämisessä, kiittelee lippukunnanjohtaja Heli Harju.
Iso kiitos kaikille uusia jäseniä ottaneille lippukunnille ja erityismaininta Vantaan Metsänkävijöille, joihin liittyi ei-suhteellisesti laskettuna suurin määrä 71 uutta jäsentä!
Syksyn ja kevään uudet jäsenet ovat tärkein satsaus lippukunnan tulevaisuuteen. Vain reippaalla uusien jäsenten mukaan ottamisella varmistetaan se, että jäseniä, johtajia, tekijöitä ja toimintaa on myös tulevina vuosina. Aikuisten rekrytointi on alkuun raskasta, mutta ei erityisen vaikeaa, eikä ollenkaan mahdotonta. Apua löytyy esimerkiksi lippukuntasivuilta ja Parempi lippukunta -blogista. Aina kannattaa muistaa aikuisrekryn tärkein salaisuus: ihmiset tulevat kyllä mukaan, kun heitä pyytää.
Iloiset onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille kasvussa tsempanneille lippukunnille!s
Kisp säännöt: