Partiolaiset veivät joulumieltä ja ilahduttivat Turussa TYKS:in lastenosaston potilaita lahjoittamalla heille adventtikalentereita keskiviikkona 25.11.Lounais-Suomen partiolaisten medialähettiläät kävivät lahjoittamassa partiolaisten adventtikalentereita TYKS:in lapsipotilaille keskiviikkona 25.11.2015. Jo perinteeksi muodostunut tapa toi sekä lasten, että osaston hoitajien huulille hymyä, ja lahjoittajat itsekin saivat iloisen mielen.
Ennen varsinaista kalenterien luovutusta partiolaiset pääsivät kiertämään osastonhoitaja Maarit Lehtisen kanssa lastenosastoa. Lehtinen kertoi muun muassa muista lahjoituksista, joita lastenosasto on saanut sekä siitä, miten ne ovat tuottaneet iloa ja pirteyttä osaston lapsille.
– Kun lapsi sai käteensä kalenterin, nousi kasvoille valoisa hymy, mikäpä sen parempi tapa toivottaa mukavaa joulunodotusta, kertoo medialähettiläs Nea Laine lahjoitustilaisuudesta.
– Pelkkiä kalentereita ei toki vain annettu vaan samalla juteltiin mukavia lapsien sekä heidän vanhempiensa kanssa, ja keskusteltiin muun muassa siitä, millainen harrastus partio on ja mitä partiosta tehdään, jatkaa Laine.
Adventtikalentereiden myyminen on aloitettu Suomessa vuonna 1947, ja se jatkuu yhä edelleen. Ympäri Suomen joka vuosi partiolaiset käyvät lahjoittamassa eri kohteisiin kalentereita ja toivottamassa iloista joulumieltä. Tänäkin vuonna kalentereita on lahjoitettu sairaaloitten lastenosastoille Lounais-Suomen lisäksi esimerkiksi Hämeen ja Uudenmaan Partiopiireissä.
Adventtikalenterien myynti jatkuu 5.12. asti, oman kalenterin ehtii siis vielä hankkia paikallisilta partiolaisilta. Myyntipaikat löytyvät osoitteesta www.adventtikalenteri.fi.
Kuvassa oikealla Lounais-Suomen Partiopiirin medialähettiläät Laura Nummela, Nea Laine ja Jarna Pahlberg sekä vasemmalla sairaanhoitajat Minna Rintala ja Pauliina Alanne sekä osastonjohtaja Maarit Lehtinen.