Olet täällä

Partion jäsenmaksu

Jäsenmaksu

Partion jäsenmaksu on noin 60 euroa vuodessa, ja sen maksamalla saat osallistua lippukuntasi, piirisi ja Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n toimintaan. Samalla kuulut kansainväliseen partioliikkeeseen. Maksuun sisältyy sekä Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n että partiopiirin jäsenmaksu. Jotkut lippukunnat perivät samalla myös oman jäsenmaksunsa. Tapahtumakohtaiset maksut paikallisyhdistyksessä vaihtelevat noin 5–20 euron välillä. Suurleirit ovat erilaisista tuista riippuen noin 100–200 euroa.
 
Perheen ensimmäinen partiotoimintaan osallistuva jäsen ja kaikki yli 17-vuotiaat partiolaiset maksavat I-maksun. Tämän maksun maksaneet saavat kotiinsa Suomen Partiolaisten Partio-lehden sekä Lounais-Suomen Partiopiirin Repolainen-lehden. Alennetun II-maksun maksavat saman perheen muut alle 17-vuotiaat partiolaiset, ja tähän maksuun ei sisälly lehteä.
 
Tietoa jäseneduista löytyy Suomen Partiolaisten sivuilta.

Jäsenmaksuvapautus

Jäsenmaksuvapautus voidaan myöntää taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Jäsenmaksuvapautus on suunnattu ensisijaisesti alaikäisille. Jäsenmaksuvapautuksella halutaan varmistaa myös vähävaraisten perheiden lasten mahdollisuus harrastaa partiota.

Jäsenmaksuvapautusta anotaan kirjallisesti Kuksassa . Jäsenmaksusta vapauttamista voi anoa ympäri vuoden. Vapautus tulee kuitenkin anoa ennen jäsenmaksulaskun eräpäivää.

Jäsenmaksulla mukaan partiokivaan