Perhepartio on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Perhepartiossa lapset ja aikuiset toimivat yhdessä leikkien, oppien ja seikkaillen luonnon ääressä. Perhepartiotoiminta on pienten lasten partiota, se ei ole virallista partio-ohjelmaa, mutta tarjoaa esimakua siitä, mitä yli 7-vuotiaat ja aikuiset voivat partiossa tehdä.
Perhepartiotoiminnallakin on nyt oma ohjelmansa ja myös perhepartio-ohjaajanopas
Perhepartiota järjestetään säännöllisen epäsäännöllisesti eri puolilla piiriä. Alla lista piirin alueen lippukunnista, jotka ainakin järjestävät perhepartiota. Perhepartiolippukuntien määrä on kasvussa.
Kuva: Matti Kreivilä
Harjavallan Pirkkojen Perhepartiolaiset tapaavat kerran kuukaudessa erikseen sovittuina päivinä. Tervetuloa mukaan!
Lisätietoa saa Katariina Kankaanpäältä, kankaanpaa.katariina@gmail.com.
Perhepartion tapaamiset kerran kuukaudessa. Teemme usein retkiä lähialueille ja osallistumme koko lippukunnan leireille kaksi kertaa vuodessa.
Syyskausi alkaa Raision Wanhalla Pappilalla (Kirkkoherrankuja 2) lauantaina 7.9. klo 10. Mukaan mahtuu vielä muutama perhe.
Lisätietoja: Viljo "Axu" Mannerjoki, 040 829 1050, viljo.mannerjoki(at)partio.fi
Perhepartioryhmämme kokoontuu 1-2 kertaa kuussa.
Lapset osallistuvat toimintaan aikuisen kanssa. Aikuinen voi olla oma vanhempi, kummi tai vaikka isovanhempi. Lapset ovat mukana olevan aikuisen vastuulla.
Retkeilemme, leikimme, harjoittelemme tarpeellisia taitoja sekä vietämme yhdessä aikaa lastemme kanssa niin sisällä kuin ulkona. Perhepartiolaisemme osallistuvat myös lippukunnan retkille ja tapahtumiin. Perhepartiolaisemme ovat jäseninä lippukunnassamme.
Lisätietoa: Jerena Butterlin-Mäkitalo, lpkj@kly.fi
Perhepartiotoiminta Littoisten Pirtapiioissa jatkuu aloituskokouksen yhteydessä 21.8. klo 19 Littoisten seurakuntatalolla, kuten muukin lippukunnan toiminta. Kokoonnumme kerran kuukaudessa ja mukaan voi hypätä myös kesken kauden. Lisätietoa löytyy Facebookista Lipin perhepartio -ryhmästä tai www.lipi.fi. Ryhmää johtaa Henna Lenets ja Anna-Kaisa Luukkonen (henna.lenets(at)gmail.com).
Tervetuloa mukaan perhepartioon!
Louhen-Tytöissä aloittaa nyt syksyllä uusi perhepartioryhmä. Ryhmä kokoontuu ensimmäistä kertaa sunnuntaina 1.9. klo 17.00-18.30 kolotiloissa Hirvensalon kirkon alakerrassa (Honkaistentie 85). Ensimmäisen kerran jälkeen sovitaan syksyn muista kokoontumisajoista.
Perhepartio on tarkoitettu alle kouluikäisille toiminnasta kiinnostuneille lapsille sekä heidän perheilleen. Perhepartion tarkoituksena on antaa lapsiperheille yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa. Perhepartiotoiminta mahdollistaa vanhemmille mukavan yhteisen harrastuksen lapsen kanssa ja mahdollisuuden tavata muita vanhempia säännöllisesti. Perhepartiossa lapset osallistuvat toimintaan aikuisen kanssa. Aikuinen voi olla oma vanhempi, kummi tai vaikka isovanhempi. Alle kouluikäiset osallistuvat toimintaan aina omaan lähipiiriin kuuluvan aikuisen vastuulla ja valvonnassa.
Mukaan saavat tulla kaikki kiinnostuneet perheet, aiempaa partiokokemusta ei tarvita! Mikäli et pääse ensimmäiseen tapaamiseen, kerrothan siitä rohkeasti ja pääset osallistumaan loppusyksyn aikataulujen sopimiseen! :)
Lisätietoja saa Mirvalta / mirva.matikka(at)gmail.com
Kokoonnumme kerran kuukaudessa sunnuntaisin klo 14-16. Tominta alkaa sunnuntaina 2.9. Mukaan voi tulla koska vaan ja vaikka olemme tyttölippukunta, perhepartioon ovat tervetulleita kaikki sukupuoleen katsomatta.
Toiminnasta tiedotetaan pääsääntöisesti Facebookissa Mikaelin Sinikellojen perhepartio -ryhmässä.
Lisätietoa: Johanna "Pluttis" Rouvali, pluttis(at)mikaelinsinikellot.fi, p. 040 578 3758.
Tervetuloa mukaan perhepartioon! Perhepartiossa tehdään retkiä, leikkejä ja askarteluja. Perhepartiolaisilla on mahdollisuus osallistua lippukunnan järjestämiin tilaisuuksiin, leireille, tapahtumiin ja tempauksiin. Perhepartiolla myös oma puolivuotinen toimintasuunnitelma. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä info@perttelinpiketit.com tai Mari Puhakka puh. 045 8435225
Lisää tietoa löydät www.perttelinpiketit.com
Pyrimme yhdessä järjestämään ja toteuttamaan partiotoimintaa alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheillensä. Mukaan toimintaan ja sen suunnitteluun pääsee ottamalla yhteyttä:
Juulia Pihlajaviita,juulia.pihlajaviita@gmail.com, 040 574 1093
Pääskyparvessa toimii aikuis- ja perhepartioryhmä Hisus (= lyhenne sanasta Hirundo Annosus, joka tarkoittaa vanhaa pääskystä). Ryhmään ovat tervetullaita kaikki partiomaisesta toiminnasta kiinnostuneet perheet ja aikuiset. Ryhmä järjestää partiomaisia retkiä noin neljä kertaa vuodessa, välillä aikuisten kesken ja välillä koko perheen voimin. Mukaan voit tulla, vaikka et olisi partiolainen. Liittymällä ryhmään pääset mukaan sähköpostilistalle, jossa tiedotetaan tulevista retkistä, joille osallistuminen on vapaaehtoista ja omakustanteista - ryhmään liittyminen ei siis sido mihinkään. Tule mukaan muiden samanhenkisten kanssa nauttimaan luonnonläheisestä toiminnasta!:
Kirsi-Maria Ruohomäki, vkruohomaki(ät)gmail.com
Raision KilliNallien perhepartiotoiminta alkoi syksyllä 2016. Toiminta on suunnattu pääsääntöisesti alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Perhepartiossa tutustutaan luontoon ja tehdään kerran kuukaudessa metsäretkiä lähialueille.
Lisätietoa: Inka Lähteenmäki ja Elina Lehtiö, inkalahteenmaki(at)hotmail.com, 040 517 9691, elinalehtio(at)gmail.com 040 746 9599, www.raisionkillinallit.fi
Rantakaarinoiden perhepartiolaiset kokoontuvat kuukausittain erilaisten puuhien ja retkien parissa, minkä lisäksi osallistumme koko lippukunnan tapahtumiin. Mukaan ovat tervetulleita kaikki alle kouluikäiset lapset perheineen.
Lisätietoa lippukunnan nettisivuilta rantakaarinat.fi/ryhmat/perhepartio/. Lisätietoja saa suoraan perhepartion vetäjä Emmi Harjulta (emmi.harju(at)partio.fi)
Aloitimme perhepartiotoiminnan vuoden 2015 syksyllä. Kokoontumiset ovat joka kuukauden ensimmäinen maanantai. Perhepartiossa toteutamme hiukan partio-ohjelman mukaisia juttuja. Mukaan voivat tulla kaikki alle kouluikäiset perheineen. Toiminta on maksutonta.
Lisätietoa: Tiina Valtanen, tiina.valtanen(at)gmail.com, p. 050-348 5323