Olet täällä

Ansioristit ja muut ylemmät ansiomerkit

SP:n hopeinen ansioristi voidaan myöntää partiojohtajalle tai partiotyön tukijalle pitkäaikaisesta, ansiokkaasta toiminnasta Suomen Partiolaisten tai piirin sekä erittäin ansiokkaasta toiminnasta lippukunnan hyväksi. Hopeisen ansioristin saajalla tulisi olla piiri- tai keskusjärjestötason tehtäviä.

SP:n kultainen ansioristi voidaan myöntää partiojohtajalle tai partiotyön tukijalle tunnustuksena pitkäaikaisesta ja erittäin ansiokkaasta toiminnasta, joka on koitunut
valtakunnallisen partiotoiminnan ja piirin sekä lippukunnan partiotoiminnan hyväksi.

SP:n suuri ansioristi voidaan myöntää partiojohtajalle tunnustuksena poikkeuksellisen ansiokkaasta toiminnasta maamme partioliikkeen hyväksi. Saajalta edellytetään valtakunnallisia partiotehtäviä, ja että hän on saavuttanut tunnustetun aseman partioansioittensa ja persoonallisuutensa perusteella.

Sankarimerkki voidaan myöntää suurta uhrautuvaisuutta osoittavasta teosta, jonka aikana partiolainen tai autettava on ollut tai he molemmat ovat olleet ilmeisessä hengenvaarassa.

Hopeajoutsen ja Hopeasusi voidaan myöntää mies-/naispuoliselle partiojohtajalle, joka on vähintään 15–25 vuoden ajan toiminut vastuullisissa partiojohtajatehtävissä keskusjärjestössä
tai partiopiirissä ja lippukunnassa ja on saavuttanut arvoaseman laajalti tunnettuna partiopersoonana.