Olet täällä

Ansiosoljet

Louhisuden soljen lippukunta myöntää tunnustukseksi sille samoajaikäkauden vartion- tai venekunnanjohtajalle, joka viimeksi kuluneen toimintavuoden (syys-kevät) aikana on parhaiten toteuttanut partiomenetelmää. Hänen tulee anomishetkellä olla toiminut vähintään 6kk seikkailija-, tarpoja- tai samoaja-vartionjohtajana. Merkinsaajan tulee olla anomisvuonna iältään 15-18-vuotias. Merkin voi saada vain yksi henkilö toimintakaudessa. Kahdelle henkilölle sitä voi ehdottaa vain, jos he toimivat samanarvoisina parijohtajina.

Collanin soljen lippukunta myöntää tunnustukseksi sille akelalle ja/tai sammolle, joka on esimerkillisellä tavalla kantanut vastuuta ikäkauden toiminnasta. Vuosittain merkin voi saada yksi sudenpentu- ja yksi seikkailijajohtaja lippukunnassa.

Pyhän Yrjön solki on vaeltajaikäkauden ansiomerkki. Se voidaan myöntää vaeltajalle vähintään 2 vuoden aktiivisesta, säännöllisestä ja ansiokkaasta partiotoiminnasta. Merkinsaaja saa olla anomisvuonna enintään 23-vuotias. Ehdotuksesta tulee selkeästi käydä ilmi, miten saaja on toteuttanut vaeltajaohjelmaa.