Suomen Partiolaiset luovuttaa Tasavallan Presidentille ja hänen puolisolleen partiolaisten tervehdyksenä adventtikalenterin.
Partiopiiri toivoo, että kukin lounaissuomalainen lippukunta luovuttaa marraskuussa 2018 adventtikalenterin partiolaistenervehdyksenä kahdelle (2) lippukunnan partiotyön kannalta merkitykselliseksi katsomalleen vaikuttajalle tai yhteistyötaholle.
Tällaisia vaikuttajia voisivat olla esimerkiksi: kunnanjohtaja, vahtimestari, kunnanvaltuuston tai -hallituksen puheenjohtaja, kirkkoherra, kirkkovaltuuston puheenjohtaja, kunnan/srk:n nuorisolautakunnan puheenjohtaja tai kunnan/srk:n nuorisotoimenjohtaja. Tai vastaava partiolle merkityksellinen henkilö.
Muistakaa pitää yhteyttä ja tehdä tiivistä yhteistyötä lähilippukuntienne kanssa, jotta ei tule päällekkäisyyksiä!
Kalenterit voitte luovuttaa marraskuussa, kun Presidentinlinnaan on ensin viety partiolaisten adventtitervehdys.Pyytäkää kohdehenkilöltä audienssia. Miettikää valmiiksi tervehdyksenne (kiitokset, toivotukset, mahdolliset ehdotukset ja miten partiolla menee). Valmistautukaa myös vastaamaan kysymyksiin. Muistakaa partioasu! Paikalle tarvitaan 2-3 partiolaista, myös nuori. Ottakaa myös kamera mukaan.
Luonteeltaan tämä on kohteliaisuuskäynti, jonka tarkoituksena on saada lippukunta näkymään positiivisesti lähisidosryhmäänsä joulun alla (kyseessä ei ole myyntimatka).
Mikäli haluatte tehdä paikallislehteenne tms. jutun käynnistänne, pyytäkää ohje piirin viestintäsuunnittelijalta Maaritilta (maarit.salminen@partio.fi).
Partiopiiri kustantaa nämä kaksi (2) adventtikalenteria. Lippukunnan kalenteriketun tulee merkitä lahjoitus Kuksan kalenterimyyntitietoihin, jossa ilmoitetaan kalenterin saajan nimi ja taho.
Yhteistyötä ja vaikuttamisiloa lippukuntaanne!