Partiopiirin ansiomitaleja (pronssinen, hopeinen ja kultainen) sekä partiopiirin ansioplaketteja (hopeinen ja kultainen) voi nyt poikkeuksellisesti ehdottaa vielä helmikuun loppuun 28.2.2010 saakka. Kyseessä on poikkeusmenettely ja se koskee ainoastaan partiopiirin ansiomerkkejä. Ansiomerkkien luovutus olisi partioviikolla ja paraatissa sekä sen jälkeisenä aikana. Piirin ansiomerkkiohjeet ovat ladattavissa tämän viestin alalaidasta.
Lippukunnanjohtajille
Partiopiirin ansiomerkkien poikkeusmenettely helmikuun 2010 ajan.
Piirin uusi ansiomerkkikäytäntö otettiin käyttöön 1.1.2010 alkaen. Ensimmäisen kerran Lounais-Suomen Partiopirin ansiomerkkejä pystyi siis anomaan 15.1.2010 päättyneessä hakujaksossa.
Piirihallitus pahoittelee lippukuntien saamaa epäselvää ja osin riittämätöntä ohjeistusta uudesta käytännöstä. Siksi on päätetty, että ansiomerkkien anomisaikaa piirin ansiomerkkien osalta jatketaan poikkeuksellisesti 28.2.2010 asti. Uusi aikaraja koskee vain piirin ansiomerkkejä.
Tämä on täysin poikkeava tilanne ja jatkossa piirin ansiomerkkejä voi anoa vain normaaleina hakupäivinä eli 15.1., 15.5., 15.9. ja 15.11. (Mannerheim-solkianomuksia käsitellään vain 15.11.).
Lippukuntien jo jättämät anomukset on huomioitu ja tarvittaessa sovellettu uuteen käytäntöön. Eli jo jätetyt anomukset käsitellään täysin normaalisti!
Nyt haluamme tarjota lippukunnille lisäaikaa tutustua L-SP:n ansiomerkkikäytäntöön ja halutessaan lippukunnat voivat hakea piirin ansiomerkkejä edelleen 28.2.2010 asti.
L-SP:n ansiomerkkiohjeistus löytyy tämän sivun alareunasta. Mikäli haluat ohjeet paperiversiona, saat ne pyytämällä Partiotoimistolta.
Mikäli sinulla on kysyttävää tai tarvitset apua oikean merkin valinnassa, ole rohkeasti yhteydessä Partiotoimistoon tai piirin ansiomerkkitoimikuntaan. Ansiomerkkitoimikuntaan kuuluvat: Pirjo Lehti, Jouko Näsänen, Hanna Pärkö ja Jyrki Tuominen, Aleksi Heikkilä ja Mari Kousa. Heidän yhteystietonsa saat halutessasi partiotoimistolta.
Käykäähän siis vielä kertaalleen läpi, olisiko teillä Suomalaisen Partion 100v juhlavuonna aihetta anoa vielä jollekulle piirin ansiomerkkiä esimerkiksi paraatissa jaettavaksi. Nyt siis on mahdollisuus anoa partiopiirin merkkejä partioviikolle 2010, partioparaatiin 2010 ja sen jälkeiseen aikaan.
Oikein hyvää alkanutta Suomalaisen partioliikkeen 100-vuotisjuhlavuotta!
Piirihallitus
Ansiomerkit partioviikolla 2010, partioparaatissa 2010 ja sen jälkeen
Kuluvan vuoden aikana ei enää anota vanhojen partiopiirien ansiomerkkejä. Kaikki nyt anottavat ansiomitalit ja ansioplaketit ovat uuden partiopiirin (L-SP) ansiomerkkejä.
Uuden partiopiirin (L-SP) ansiomerkkejä luovutetaan partioviikosta ja partioparaatista 2010 alkaen.
Ansiomitalien ja ansioristien myöntämisjärjestys on yleensä seuraava: piirin pronssinen ansiomitali, SP:n pronssinen ansiomitali, piirin hopeinen ansiomitali, SP:n hopeinen ansiomitali, SP:n hopeinen ansioristi, piirin kultainen ansiomitali. (Ylimpien merkkien järjestys saattaa joissakin tilanteissa vaihdella.)
ANSIOMERKKILOMAKE: www.partio.fi/includes/loader.aspx?id=b942692f-6dbb-4afb-aa21-937c7d94d6cb
Huomautus satakuntalaisille lippukunnille: Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkijärjestelmässä ei ole erillisiä ansiomerkkejä (vain lippukunta-ansioista) ja erillisiä ansiomitaleja (vain piiriansioista), vaan kaikki partiojohtajaikäisten partioansiot huomioidaan ansiomitaleilla ja SP:n ansioristeillä.
Louhisuden solki / Collanin solki / Pyhän Yrjön solki (SP)
Näitä SP:n ansiosolkia voi ehdottaa seuraavan kerran vasta 15.5., 15.9. ja 15.11.
Lue lisää: www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Lippukunta/Ansiomerkit.iw3
Mannerheim-solki 2.lk / Mannerheim-solki 1.lk (SP)
Mannerheim-solkia voi ehdottaa vain kerran vuodessa marraskuussa 15.11. mennessä.
Lue lisää: www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Lippukunta/Ansiomerkit.iw3
L-S Partiopiirin pronssinen ansiomitali (L-SP)
Tätä partiopiirin ansiomitalia voi nyt poikkeuksellisesti ehdottaa vielä helmikuun ajan 28.2.2010 saakka.
Voidaan myöntää aktiivisesta ja ansiokkaasta toiminnasta lippukunnassa, piirissä ja/tai keskusjärjestössä.
Edellyttää yleensä vähintään 3 vuoden ansiokasta toimintaa partiojohtajatasoisissa tehtävissä mahdollisen edellisen ansiomerkin saamisen jälkeen.
Tässä huomioidaan kaikki partiotoiminta: lippukunnassa, alueella, vanhoissa partiopiireissä, uudessa partiopiirissä, partiojärjestössä, muualla partiossa sekä partion edustajana.
Suomen Partiolaisten pronssinen ansiomitali (SP)
Tätä SP:n ansiomitalia voi ehdottaa seuraavan kerran vasta 15.5., 15.9. ja 15.11.
Lue lisää: www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Lippukunta/Ansiomerkit.iw3
L-S Partiopiirin hopeinen ansiomitali (L-SP)
Tätä partiopiirin ansiomitalia voi nyt poikkeuksellisesti ehdottaa vielä helmikuun ajan 28.2.2010 saakka.
Voidaan myöntää pitkäaikaisesta ja erittäin ansiokkaasta toiminnasta lippukunnassa, piirissä ja/tai keskusjärjestössä.
Edellyttää yleensä vähintään 4 vuoden ansiokasta toimintaa partiojohtajatasoisissa tehtävissä piirin tai keskusjärjestön ansiomerkin saamisen jälkeen
Tässä huomioidaan kaikki partiotoiminta: lippukunnassa, alueella, vanhoissa partiopiireissä, uudessa partiopiirissä, partiojärjestössä, muualla partiossa sekä partion edustajana.
Suomen Partiolaisten hopeinen ansiomitali (SP)
Tätä SP:n ansiomitalia voi ehdottaa seuraavan kerran vasta 15.5., 15.9. ja 15.11.
Lue lisää: www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Lippukunta/Ansiomerkit.iw3
L-S Partiopiirin kultainen ansiomitali (L-SP)
Tätä partiopiirin ansiomitalia voi nyt poikkeuksellisesti ehdottaa vielä helmikuun ajan 28.2.2010 saakka.
Ota silti yhteyttä partiopiirin ansiomerkkitoimikuntaan ohjeita ja neuvoja varten.
Ansioristit ja muut korkeimmat ansiomerkit
Näitä SP:n ansiomerkkejä voi ehdottaa seuraavan kerran vasta 15.5., 15.9. ja 15.11.
Lue lisää: www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Lippukunta/Ansiomerkit.iw3
Näidenkin kohdalla ota yhteyttä jo etukäteen partiopiirin ansiomerkkitoimikuntaan.
Ansioplaketit (partiotoiminnan tukijalle) (L-SP)
Näitä partiopiirin ansioplaketteja voi nyt poikkeuksellisesti ehdottaa vielä helmikuun ajan 28.2.2010 saakka.
Partiopiirin hopeinen ansioplaketti: yksityishenkilölle tai yhteisölle, joka on toiminut ansiokkaasti lippukunnan ja/tai piirin hyväksi.
Partiopiirin kultainen ansioplaketti: yksityishenkilölle tai yhteisölle, joka on toiminut erittäin ansiokkaasti lippukunnan ja/tai piirin hyväksi.
Ehdottaminen
Kaikkia ansiomerkkejä ehdotetaan Suomen Partiolaisten ansiomerkki-lomakkeella "Ehdotus ansiomerkin myöntämiseksi". Lomakkeita saa partiotoimistoista ja Suomen Partiolaisten internet-sivuilta (www.partio.fi).
ANSIOMERKKILOMAKE: www.partio.fi/includes/loader.aspx?id=b942692f-6dbb-4afb-aa21-937c7d94d6cb
Mannerheim-solkia voi ehdottaa vain marraskuun 15. päivänä. Kaikkia muita ansiomerkkejä voi ehdottaa 4 kertaa vuodessa: marraskuun, tammikuun, toukokuun ja syyskuun 15. päivänä.
SP:n ansiomerkkiohjeet: www.partio.fi/Suomeksi/Aikuiset/Lippukunta/Ansiomerkit.iw3
Partiopiirin ansiomerkkiohjeet tämän sivun alalaidassa.
Ansiomerkkiohjeita saa myös partiotoimistosta.
Liite | Koko |
---|---|
Ansiomerkki-jatko-info-helmikuu-2010.doc | 102.5 KB |
LSP-Ansiomerkit-tammi-helmikuu-2010.pdf | 57.11 KB |