Olet täällä

Ensimmäinen monimuoto-pj-kurssi valmistui

Partiopiirin ensimmäinen monimuotoinen partiojohtajien peruskurssi valmistui. Kulhaisten partiomajan laiturilla seisoo neljä tuoretta partiojohtajaa nahkaiset osmonsolmut partiohuivissaan. Nämä aikuiset kouluttautuivat ensimmäisellä partiopiirin järjestämällä monimuotoisella partiojohtajakurssilla.

Kuva: Ensimmäisen monimuotoisen partiojohtajakurssin valmistuneet uudet partiojohtajat kurssitunnuksineen ja todistuksineen.

Kurssi sisälsi kuusi lähiopetusiltaa sekä erilaisia kotona suoritettuja etätehtäviä.

Kurssilaiset olivat aikuisia partiolaisia jotka esimerkiksi työn takia eivät voineet osallistua tavalliselle kahden viikonlopun pj-kurssille.

Yksi kurssilainen oli aikuisena partioon tullut ja yksi toimintaan vuosien taukotuvan jälkeen palannut.

Ensi vuonna monimuotoista partiojohtajakoulutusta järjestetään alkaen 1.2.2011 (monimuotokoulutuksen aloitustapaaminen).

(Teksti ja kuva: Pasi Mikkonen, TSK)