Lauantaina 18.5. Kuloisten ja Huhkon alueella tapahtuu, kun Suomen partiolaisten ja Lounais- Suomen Partiopiirin kevätmestaruuskilpailu ”Jätti 2019” kokoaa 12‒17-vuotiaita kisaajaa ja joukon vapaaehtoista järjestäjää ympäri Suomen.
Suomenmestaruudesta ja Lounais-Suomen piirinmestaruudesta kisaavat 12‒17-vuotiaat kahdessa sarjassa. Kilpailussa edetään 4‒6-hengen vartioissa rastilta toiselle ja suoritetaan hauskoja, kehittäviä ja oivaltavia partiotaitoihin liittyviä tehtäviä. Partiotaitokilpailut ovat partiota parhaimmillaan — monipuolista tekemistä yhdessä ystävien kanssa samalla uutta oppien ja ulkoillen. Tätä kaikkea on myös Jätti 2019!
Jätti 2019 kisataan pääosin Kuloisten ja Huhkon alueella. Tapahtumassa jokainen pääsee varmasti ylittämään
– ja yllättämään itsensä. Kisojen tarkoituksena oli luoda vauhdikas seikkailu mielenkiintoisilla, hauskoilla ja monipuolisilla tehtävillä. Lisää jännitystä kisoihin tuo se, että tehtävistä kerrotaan etukäteen vain nimet. Miten pitäisi valmistautua tehtävään nimeltä ”Ei sul mittää kanoottii olis”? Entä mitä tehdään rastilla, jonka nimi on Karui metäs?
Myös media pääsee seuraamaan tehtävien tekemistä kutsuvierastapahtuman mukana. Kutsuvierastilaisuus alkaa 10.00 kisakeskuksessa Kuloisten koululla (Keskitie 38). Kilpailu alkaa samassa paikassa klo 9.00 ja media on tervetullut seuraamaan myös kisojen avausta ja lähtötehtävää.
Lisätietoja antaa kilpailun järjestelytoimikunta jatti2019@rakina.fi
Lisätietoa tapahtumasta löytyy myös osoitteesta www.raisionkillinallit.fi/jatti-2019-sm-kilpailut