Olet täällä

Jäsenmaksukeskustelua kevätkokouksessa ja peruskirjapäivitystä lippukuntafoorumissa

Lounais-Suomen Partiopiirin kevätkokous pidettiin tänä vuonna Salon lukiolla ja paikalle tulikin lähes ennätysmäärä partiojohtajia ympäri piiriä. Kokouspäivän teemat olivatkin varmasti vetävät, sillä heti aamusta piirin lippukunta-aktiivit työstivät lippukuntafoorumissa partion peruskirjaa sekä pohtivat sateenkaarinuorten kohtaamista partiossa.

Itse kevätkokouksessa päätettiin vuoden 2020 jäsenmaksusta. Piirihallitus oli pohjaesityksessään ehdottanut jäsenmaksun korotusta kuudella eurolla nykyisestä 22 eurosta. Sille saatiin kuitenkin kaksi vastaesitystä, kun Puhurin Pojat ehdotti jäsenmaksun korotusta kuuden sijaan kolmella eurolla ja Turun Partio-Sissit vastustivat kokonaan jäsenmaksukorotusta. Runsaan keskustelun sekä kahden äänestyksen tuloksena selkeä enemmistö kannatti Puhurin Poikien esitystä, joten Lounais-Suomen Partiopiirin jäsenmaksu tulee olemaan 25 euroa vuonna 2020.

Lisäksi piirin varajohtaja Eero Kivistö esitteli vuoden 2018 toimintakertomuksen ja piirinjohtaja Stefan Stjärnstedt piirihallituksen julkilausumaehdotuksen vapaaehtoistyön arvokkuuteen liittyen. Kokousväki hyväksyi molemmat asialistan kohdat yksimielisesti. Kokouksessa päätettiin myös vaalitoimikunnan perustamisesta ensi syksyn piirihallitusvaaleja varten. Vaalitoimikunnan jäseniksi nimettiin Susanna Koivisto (Littoisten Pirtapiiat) ja Mikaela "Piisku" Savolainen (Henrikin Tapulitytöt). Vaalitoimikunnan tehtävänä on etsiä ja esitellä ehdokkaat 5-6 vapautuvan piirihallituspaikan täyttäjiksi.

Lippukuntafoorumilta ja kokouksesta sometettiin ahkerasti, joten tunnelmiin voi palata esimerkiksi Instagramissa ja Twitterissä hashtageilla #lspkokous ja #lspartiopiiri.